AGILITYHistoria Agilityn eli koirien esteratakilpailun juuret juontuvat 1970-luvulle ja Cruft’sin suureen vuotuiseen koiranäyttelyyn Englannissa. Yleisön viihdykkeeksi täytyi kehittää täyteohjelmaa ennen ryhmäkehiä. Samalla paikalla oli aiemmin esitetty erilaisia koirankoulutusnäytöksiä, ja eräänä vuonna saatiin idea koirien hyppyratakilpailusta, jossa kaksi joukkuetta kilpailisi keskenään. Esteratsastuksesta vaikutteita saanut rata kehitettiin koirille sopivaksi, ja yleisö otti lajin välittömästi omakseen. Tästä laji lähti pikku hiljaa kehittymään viralliseksi kilpailuksi. Suomessa agilityn ensiesiintyminen tapahtui niin ikään koiranäyttelyn yhteydessä: Messukeskuksen koiranäyttelyssä järjestettiin agilitynäytös yli kaksi vuosikymmentä sitten, vuonna 1986. Nykyisin agilityharrastajia on pelkästään Suomessa useita tuhansia. Esteet ja luokat Agilityrata muodostuu erilaisista esteistä, jotka suoritetaan koiran kanssa numerojärjestyksessä. Virallisissa kilpailuissa radan rakentaa agilitytuomari. Erilaisia agilityesteitä ovat  Hyppyesteet: aita, muuri, pituus, okseri ja rengas Kontaktiesteet: puomi, A-este, keinu ja pöytä Muut esteet: putki, pussi ja kepit Esteitä säädetään ja koirat luokitellaan säkäkorkeuden mukaan. Luokat ovat (säkäkorkeus) alle 35 cm (minit), 35-43 cm (midit) ja yli 43 cm (maxit). Westiet kuuluvat yleensä mineihin. Jokaisessa säkäluokassa on vielä kolme eri vaikeusastetta: kilpailun aloittaneet kisaavat 1-luokassa, josta kolmen virheettömän suorituksen jälkeen nousevat 2-luokkaan. 2-luokasta pääsee 3-luokkaan kolmella virheettömälläsuorituksella edellyttäen, että koira tämän lisäksi sijoittuu kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. 3-luokassa kolmella virheettömällä voittosuorituksella saa koiralle agilityvalion arvon. 3-luokassa kerätään myös niin sanottuja SM-nollia (SM-0) eli virheettömiä suorituksia, joiden sijoituksella ei ole väliä. Kun SM-0:ia on saanut kerättyä seitsemän kappaletta vuoden sisällä, on koirakolla oikeus osallistua agilityn suomenmestaruuskisoihin, joissa ei toistaiseksi ole nähty vielä yhtään westietä. Westie agilityssä 
Westie on energinen, touhukas, nopeasti oppiva ja ketterä pikku otus, josta saa mainion harrastuskaverin agilityyn.
Agilityn suosio westieharrastajien keskuudessa onkin räjähdysmäisesti kasvussa. Westie on lyhytraajainen ja kuitenkin melko
vankkarakenteinen, joten mitään agilityratojen tykkiä MM-tasolle asti siitä todennäköisesti ei tule saamaan, mutta toisaalta juuri
se tekee westiestä mukavan koiran agility- harrastukseen. Koska se ei raketin lailla ehdi ohjaajan yhden askeleen aikana suorittaa
koko rataa itsenäisesti, on sen ohjaaminen helpompaa, ja monesti ohjaaja aika hyvin ehtiikin korjaamaan ohjausvirheitään ennen kuin
koira ehtii ajautua väärälle esteelle. Westien voisi sanoa sopivan luontaisesti lajiin, sillä se rakastaa toimintaa, sujahtamista
läpi tunneleista ja pitää kiipeilystä. Yleensä reipasta ja rohkeaa terrieriä joutuu aluksi enemmän jarruttamaan kuin kannustamaan
esimerkiksi kiipeilyesteillä, sillä rohkeutta voi olla alkuun turhankin paljon.Saumaton työskentely agilityssä vaatii hyvää yhteistyötä ohjaajan ja koiran välillä. Westie on itsenäinen rotu ja se tarvitsee kunnon motivaation työskennelläkseen täysillä ja kuunnellakseen ohjaajansa käskyjä. Toisin sanoen ohjaajalla pitää olla jotakin, mistä koira omasta mielestään hyötyy riittävästi, että yhteistyö olisi kannattavaa. Se jokin voi olla esimerkiksi pala koiran suurinta herkkua, tai vaikka erittäin mielekäs lelu. Myös yleisen hallinnan pitää olla kunnossa jotta yhteistyö onnistuu: jos koiran mielestä ohjaajalta ei tarvitse ottaa "käskyjä" vastaan, eivät parhaatkaan herkut saa välttämättä koiraa innostumaan yhteistyöstä, vaan se 
mieluummin huitelisi omia teitään. Yleensä lajiin tutustuttuaan westie tykästyy tähän vauhdikkaaseen lajiin siinä määrin, että jossakin
vaiheessa ei ole enää niin tarkkaa mitä palkaksi saa, kun itse suorittaminen on jo palkinto sinänsä tai ainakin osa sitä. Westie muiden
terriereiden tapaan omaa ainakin jonkin verran saalis- ja riistaviettiä sekä taistelutahtoa, joita on helppo hyödyntää koulutuksessa
ruuanhankintavietin ohella. Yleensä westiet ovat persoja ruualle ja namien avulla pääseekin alkuun pitkälle. Lisää vauhtia koiran
suoritukseen saa myöhemmin hyödyntämällä esimerkiksi saalisviettiä, vaikkapa heittämällä palloa tai käyttämänä ”saaliina” sitä kuuluisaa
hiirtä, joka taitaa olla monelle westieharrastajalle tuttu.Koirasta huolehtiminen Agility on raskas ja fyysisesti paljon vaativa laji. Lajia harrastaessa pitää huolehtia, että koiran peruskunto on hyvä, sekä pidettävä silmällä, ettei liikakiloja pääse kertymään koiralle lisätaakaksi. Etenkin hypyt ja kontaktiesteet rasittavat varsinkin koiran etuosaa. Koira pitää aina ennen treenejä lämmitellä huolellisesti revähtymien ehkäisemiseksi, sekä jäähdytellä huolella treenien jälkeen, etteivät lihaksiin kertyneet maitohapot kipeytä lihaksia. Lämmittelynä pitää olla vähintään 10min reipasta ravia ja mielellään tämän lisäksi vaikkapa namin avulla muutamia venytyksiä, pujottelua jne. Pallon heittely koiralle ei ole koiran lämmittämistä, vaan vastaavissa repivissä spurteissahan koira joutuu jo lihastensa kanssa tekemään täysillä töitä. Parasta lämmittelyyn on siis ravi tai vapaana kulkeminen epätasaisella metsänpohjalla, jossa koira käyttää mahdollisimman monipuolisesti kaikkia lihaksiaan yhtä paljon. Treenien jälkeen koiran lihaksisto palautuu rasituksesta noin tunnin ajan. Jos koira koko sen ajan makaa paikallaan esimerkiksi autossa tai boksissa, voi olla varma, että lihakset kipeytyvät kuona-aineiden kertyessä niihin. Treenien jälkeen olisi siis hyvä liikuttaa koiraa mahdollisimman pitkään rauhallisemmassa tahdissa, jotta lihakset saisivat palautua kunnolla rasituksesta ja kuona-aineet kulkeutuisivat pois elimistöstä lihaksiin kertymisen sijaan. 
Treenaavaa koiraa tulee seurata päivittäin tarkasti, sillä pienetkin muutokset sen normaalikäyttäytymisessä saattavat kertoa kipeistä
lihaksista tai revähdyksistä. Esimerkiksi koiran liikkumiseen ja askeliin kannattaa kiinnittää huomiota: lyhenevätkö askeleet, vaihtaako
koira helposti ravin peitsiin tai laukkaan, venytteleekö koira normaalia enemmän tai vähemmän, lakkaako koira hyppäämästä sohvalle tai
sänkyyn, vaikuttaako koira kankealta tai yrittääkö se selkeästi jopa välttää jonkin asian tekemistä. Koiraa voi opetella hieromaan itsekin,
mutta aktiivisen koiran käyttäminen hierottavana ammattilaisella edes joskus kannattaa: yleensä koiran kivusta tai epämukavasta olosta
kertovat eleet jäävät helposti omistajalta huomaamatta.© Tiina Jaakkola 2007 |