KOIRATANSSILilan ja Sallan koiratanssi videoKoiratanssin suomenmestari Mari Väänänen: Koiratanssiin kuuluu hieman tokoa, hieman sirkusta ja paljon luovaa mielikuvitusta! Koiratanssi on nimensä mukaisesti tanssia koiran kanssa. Oleellisinta ei ole koirakon tanssitaito, vaan sujuva, iloinen yhteistyö. Englannissa lajin alkuvaihe synnytti Heelwork to Music -luokat, kun toko- ja agilityhuippukilpailija Mary Rayn alkoi lisätä tottelevaisuusnäytöksiinsä Cruftsissa taustamusiikin ja erilaisia lisäpyörähdyksiä.
Tätä vahvasti seuraamispainotteista tyyliä huomattavasti suositumpi on kaikkialla maailmassa pääluokkana tarjolla oleva Canine Musical Freestyle, jossa ei ole vaatimusta seuraamisliikkeiden määrästä. Monissa maissa - toistaiseksi ei Suomessa - on kilpailuissa kuitenkin mahdollisuus kilpailla molemmissa tyyliluokissa. Tärkeintä on iloinen yhteistyö Viitisentoista vuotta sitten Suomeen rantautunut koiratanssi on saanut suurimmat vaikutteensa Englannista, joka on meitä lähin lajikeskus. Koira on ohjelman pääesiintyjä, ja ohjaajan tehtävä on tuoda esille koiransa kykyjä. Koiratanssissa kiinnitetään huomiota esityksen tekniseen ja taiteelliseen vaikutelmaan.
Tekninen vaikutelma syntyy liikkeiden määrästä ja niiden suorituksen sujuvuudesta. Taiteellinen vaikutelma muodostuu koirakon yhtenäisyydestä, kumppanuudesta ja
koreografiasta. Taiteellisuus syntyy hyvästä tilan käytöstä, ohjaajan kyvystä korostaa koirakon vahvuuksia sekä ennen kaikkea yhteistyön harmonisuudesta ja
esityksestä paistavasta ilosta.Pahoiksi virheiksi katsotaan koiran karkaaminen, häiritsevä haukkuminen ja ohjaajan vihainen käskyttäminen tai koiran alistunut olemus. Koiratanssi ei ole vain seuraamista musiikin tahtiin Koiratanssiesitykseen voi käyttää kaikkia tottelevaisuusliikkeitä muunnoksineen sekä erilaisia temppuja. Seuraaminen kannattaa opettaa vasemman- ja oikeanpuoleisen lisäksi myös eteen ja taakse. Käännökset, piruetit, spiraalit ja sivuliikkeet sekä rytminvaihdokset ja pysähdykset tuovat seuraamiseen vaihtelua. Ohjaajan jalkojen ali tai yli pujottelemalla etu- tai takaperin koira voi vaihtaa puolta näyttävästi. Erilaisilla hypyillä voi tehostaa musiikin sopivuutta esitykseen. Tempuilla voi elävöittää esitystä ja tuoda siihen lisää hauskuutta.
Koiratanssissa ei ole pakollisia liikkeitä. Koiraa mahdollisesti vahingoittavat liikkeet ja ohjaustavat ovat kiellettyjä, samoin koiran puvustaminen kaulapantaa
tai pannaksi tulkittavaa asustetta lukuun ottamatta.Esityksessä on kiinnitettävä huomiota koiran tasoluokkaan sopiviin liikkeisiin ja temppuihin sekä koiran liikunnallisuuteen, tarkkaavaisuuteen ja notkeuteen sovitettuna ohjaajan liikkeisiin. Esityksen ei pidä näyttää pidennetyltä seuraamiskaaviolta musiikin tahtiin! Koiratanssi sopii kaikille! Tanssiharrastuksen edellytyksenä ovat koiran perustottelevaisuustaidot ja ohjaajan kärsivällinen, koiraa kannustava koulutusote. Lajin harrastajalle eduksi on myös luova mielikuvitus. Lajin suomalaisen pioneerin, Alva Grönqvistin mukaan kaikki koirat voivat harrastaa koiratanssia. Lonkkavika, sydänvika, sokeus, vanhuuden jäykkyys tai muut vaivat eivät estä koiratanssiharrastusta. Liikkeet tulee vain suunnitella koiralle sopiviksi. Tanssiharrastuksen esteenä on tällöin ainoastaan, että se ei ole koiran mielestä hauskaa.
Koiratanssi ei ole tosikkojen laji. Se sopii niille, jotka osaavat antaa koiralle tilaisuuden näyttää mitä kaikkea se keksiikään. Koiransa tunteva
ohjaaja löytää koiralle helpot liikkeet sekä temput ja jalostaa niistä esitykseen sopivat. Koiratanssi on laji, jota harrastaessa tulee hyvälle mielelle
ja jonka katsominen kirvoittaa hymyn vakavimmillekin kasvoille.Tahtitassut tanssittaa Suomessa Suomeen perustettiin koiratanssiyhdistys Tahtitassut ry vuonna 2001. Yhdistyksen tehtävänä on kehittää koiratanssiharrastusta ja edistää lajin tunnettavuutta, vastata lajin kilpailusäännöistä ja kouluttaa tuomareita sekä järjestää erilaisia koulutuksia ja kilpailuja. Joissakin koirakerhoissa järjestetään ohjattua koiratanssin koulutusta. Harjoittelussa on hyötyä myös koulutus- ja kilpailuvideoista sekä harrastajien kotisivuillaan antamista vinkeistä. Hyviä vinkkilinkkejä löytyy Tahtitassujen internetsivuilta. Lähteet: Alva Grönqvist, www.tahtitassut.net Reija Puolakka, www.tahtitassut.net Mari Väänänen, www.janakkalankoirakerho.net © Inka Mattila. Lyhennetty ja muokattu kirjoittajan luvalla, alkuperäinen kirjoitus on julkaistu lehdessä Göötti 2/2005. WESTIET JA KOIRATANSSI
Koiratanssi harrastuksena sopii erinomaisesti touhukkaalle westielle. Westiet rakastavat uuden oppimista, ja koiratanssi on hyvä mahdollisuus yhdistää
aivojumppatemput vauhtiin. Mikä olisikaan hauskempaa terhakoille hännänheiluttajillemme?Koiratanssi on hyvää vastapainoa lajeille, joita harrastetaan ja joissa kilpaillaan tarkkojen sääntöjen puitteissa. Koiratanssissa ei nimittäin ole pakollisia liikkeitä tai kuvioita ollenkaan, vaan se antaa täyden vapauden sekä ohjaajalle että koiralle hyödyntää molempien erityistaidot sekä lempiliikkeet. Westie ei kuitenkaan ole bordercolliemainen “työnarkomaani”, joten westien kanssa ei ehkä kannata suunnitella täydet neljä minuuttia kestävää kisaohjelmaa jossa koiraa ei saa mitenkään palkata välillä. Mutta onneksi laji ei sitä vaadikaan vaan kahdesta kolmeen minuuttia kestävä esitys riittää kilpailuissakin hyvin! Tosin sekin saattaa kisatilanteessa tuntua hurjan pitkältä ajalta, koska muutamaan minuuttiin voi saada mahtumaan hurjan suuren määrän erilaisia liikkeitä, temppuja ja kiemuroita.
Liikevalikoima kannattaa koiratanssia westien kanssa harrastaessa pitää melko suurena ja muistaa opettaa koiralle säännöllisesti uusia liikkeitä. Westiet
ovat fiksuja ja ne oppivat helposti uutta, mutta monet yksilöt myös turhautuvat herkästi samojen asioiden toistamisesta. Tanssikoreografiaa suunnitellessakin
tämä kannattaa muistaa, ja välttää pitkiä pätkiä joissa tehdään vain yhtä ja samaa liikettä.Haukkuminen suorituksen aikana kuuluu koiratanssissa pahoihin virheisiin. Jos olet aloittelemassa lajia, muista kitkeä haukkuminen heti pois, eli rauhoittaa tahtia ja palkita vain hiljaisesta suorituksesta! Monet westiet nousevat ketterästi ”istumaan” takajalkojensa varaan. Tätä liikettä on mukava hyödyntää koiratanssissa. Itse olen käyttänyt sitä esimerkiksi ”läpyt”-liikkeenä suoraan pyörähdyksestä, erillisenä liikkeenä, sekä kauko-ohjausliikkeenä jossa olemme koiran kanssa kaukana toisistamme ja molemmat nostavat kädet/etutassut ylös. Tämä liike on kuitenkin todella rankka westien selälle, joten sitä ei saa käyttää liikaa.
Hauskoja tanssihetkiä westiesi kanssa! © Salla Haavisto 2007 |