Mansen Murre 2008


Elokuun lopulla 2008 Tampereella järjestettiin perinteikäs Mansen Murre. Kun muilla westikkäillä oli suunnitelmissa joko agilitykisoja tai muita menoja, piti Rontin ja Mimmin ottaa mukaan vahvistukseksi "väärän rotuinen" Tessu (musta kääpiösnautseri), joka täydensi joukkueen vaadittuun kolmeen koiraan. Lisäksi jouduimme "kasvattamaan" Mimmiä yhdellä sentillä korkeammaksi, jotta kaikki otukset olisivat samassa säkäluokassa. Säkäjako kun tehtiin mikrojen ja minien välillä 30cm kohdalla, Tessun ja Rontin ollen hiukan sen yläpuolella ja Mimmin sen alapuolella. Joukkueen värityksestä johtuen päätettiin pukeutua mustaan ja valkoiseen ja teamin nimeksi tuli Black&White.

Rontti ja Mimmi olivat joukkueissa mukana myös viime vuonna, jolloin kasaan saatiin useampi westiejoukkue. Kertaalleen käytiin treenailemassa myös Turun Vinttikoiraradalla mitenkäs sen vieheenperässä pingotaankaan. Tessu oli juoksukisoissa ihan ensimmäistä kertaa ja vaikka treeneissä juoksi vieheen perässä hyvin, jännitti Tessua kisoissa sen verran, että maaliin juostiin ilman viehettä. Molempien westieiden kohdalla ratahenkilöissä kuului hämmästeleviä kommentteja, että nehän juoksevat vieheen perässä! Ja niinhan ne juoksikin, molemmat minkä kintuistaan pääsivät! Mimmi pienimpänä ja väärästä säkäluokasta huolimatta ei tasoituksia kaivannut, vaan pinkoi tänäkin vuonna joukkueensa nopeimman ajan! Ehkä Rontti hiukan antoi tasoitusta lähdössä runtien niin kovalla innolla eteenpäin, että meinasi koko koira mennä nurin (eroa Mimmiin 0,13s).

Kaiken kaikkiaan ei tarvinut hävetä meidän ei-niin-sprintteri mallisten suorituksia, sillä Black&White-joukkue suoritui hienosti neljänneksi.

Mimmi 10,07s
Tessu 11,78s
Rontti 10,20s

Westit pinkoivat siis lähes 8m/s (n. 27km/h) nopeudella. Ja kuka sanoo, että westit ovat hitaita!?! :D



© Tiina Jaakkola 2008