MEJÄ-kokeessa, mitä paikan päällä tapahtuu?MEJÄ-kokeeseen suunnitellessa saa varata kokeelle aikaa koko viikonlopun, sillä päästäkseen koejäljelle yleensä pitää myös itse osallistua jälkien tekoon. On olemassa kokeita, joihin ei tarvitse itse tehdä jälkeä, mutta ne ovat aina lähes puolet kalliimpia kuin normaalit kokeet. Ylipäätään päästäkseen mukaan kokeeseen ilman hyvää tuuria, pitää saada omat kasvot piireissä tutummaksi ja osoittaa lajiin aitoa kiinnostusta ja ahkeraa asennetta. Myös yhdistysten jäseneksi liittymisellä pystyy vaikuttamaan mahdollisuuksiinsa päästä kokeeseen mukaan, sillä useimmissa kokeissa jäsenillä on etusija. Jälkientekotaidosta ja suunnistustaidosta on myös suuri apu, mutta heti ei siis kannata lannistua, jos tuntuu ettei pääse kokeisiin mukaan, sitkeys palkitaan. Kun sitten viimein tärppää ja pääsee kokeeseen mukaan, pari viikkoa ennen tulee postia koetoimikunnalta, mihin aikaan kokoonnutaan tekemään jälkiä, mihin aikaan varsinainen koe alkaa ja noin aikataulu päivän muusta kulusta. Postin ohessa on myös ajo-ohjeet kulloiseenkin "korpeen" karttoineen, joita tulkitsemalla pitäisi löytää perille :) Seuraava kertomus kertoo virallisen MEJÄ-kokeen kulusta yleensä ja Rontin toisesta MEJÄ-kokeesta Muurlassa. Oli aikainen aamu edessä, kun paikalle piti saapua 8:30. Ensin sai popsia aamupalaa ja juoda kahvia ennen koetoimitsijan esittelyä ratamestareista ja keittiöväestä, sekä kertomusta päivän kulusta hyvin kattavasti. Pitkän selostuksen jälkeen jaettiin jälkiparit, jotka oli valittu ennakkoon valmiiksi jälkienteko taitojen mukaan. Kokeineita jäljentekijöitä laitetaan pareiksi kokemattomammille, jotka samalla opastavat ja neuvovat jäljen teossa. Osa teki pelkkiä AVO jälkiä, osa VOI jälkiä ja osa yhden AVO ja yhden VOI jäljen. Kuitenkin kutakin paria kohden aina kaksi jälkeä. Omaksi pariksi sain kokeneen konkarin, jälkikaverimme Dubsi-mäyräkoiran kasvattajan ja lisäksi mukaan tuli tämän tuttu, joka tuli tutustumaan virallisen jäljen tekoon. Saimme kartat kouraan, sekä pussit joissa välineet jäljen tekoon (sieni, kreppejä sinisiä ja punaisia, tarjouslappusia, kynä, veretyslappu ja "nuottipaperi") Veripullot piti poimia kyytiin varjossa olevasta korista. Sitten ei muuta kun kastettiin sieni vedessä (jotta kyllästyy paremmin vereen jälkeä tehdessä), autoon ja kartan osoittamaan paikkaan hakemaan lähtöjen merkkiä, jotka ratamestarit olivat laittaneet valmiiksi. Ensin tehtiin VOI-luokan jälki, koska AVOimen jälkeä saisi verettää aikaisintaan klo 12 ja VOI jäljen pitää olla riittävän vanha, jotta se on sääntöjen mukainen vanhenemisajaltaan. Karttaan oli piirretty jäljet valmiiksi, joiden mukaan jälki pitäisi verettää metsään. Kartasta pitää ottaa sivujen suunnat ja pituudet, mutta tervettä järkeä käyttäen. Ts. jos vastaan tulee jyrkkiä rotkoja tai muita vastaavia, ne pitää kiertää. Työjako oli seuraava, Dubsin kasvattaja suunnisti kartalle piirretyn jäljen, jäljen tekoon tutustumaan tullut merkkasi avomerkeillä jäljen ja minä tulin viimeisenä ja piilomerkkasin jäljen tarjouslappusten kanssa samalla tarkistellen omaa kompassia, olisinko ollut menossa samaan suuntaan. Piilomerkintä tarkoittaa merkintää, joka ei näy jäljen suuntaisesti kuljettaessa, mutta näkyy taaksepäin katsottuna. Piilomerkinnän on tarkoitus toimia oppaan apuna, jotta tämä voi kertoa hetkenä minä hyvänsä jälkeä arvostelevalle tuomarille missä jälki kulkee. Kun jälki oli suunnistettu kartan mukaisesti metsään käytiin hörppäämässä autolla hiukan vettä ja sitten otettiin veri ja sieni esiin. Mentiin lähtömakaukselle ja veretettiin sieni ja lähdettiin vetämään sientä merkattua jälkeä pitkin. Konkari kulki edellä ja painoi mieleensä reitin tuntomerkkejä mitä milloinkin on ennen tapahtumia. Tutustuja otti ylimääräiset avomerkit pois ja minä taluttelin "loukkaantunutta hirveä", eli sientä joka kulkee aina viimeisenä jäljellä. Samalla tavalla teimme myös AVO-luokan jäljen. Jälkien teon päätteeksi piti ilmoittautua majalla, että jälki on valmis ja ilmoittaa kuka toimii oppaana. Itse toimin oppaana huomenna tekemällämme AVO jäljellä. Sitten sai syödä mahan täyteen tosi maittavaa ruokaa, ruuan päätteeksi saunoa ja rupatella mukavassa seurassa. Sitten kaiken päätteeksi lähteä kotiin huilimaan ja keräämään voimia huomiselle. Koepäivänä paikalla piti olla viimeistään klo 7, ilmoittautuminen alkaa klo 6.30, tarjolla jälleen aamupala. Klo 7 alkaa tuomarin puhuttelu, jonka jälkeen arvottiin jäljet. Rontin jäljeksi tuli nro 22 ja oppaana olin tekemälläni jäljellä nro 20, joka oli meidän tuomarin ryhmän ensimmäinen jälki. Jälkien arvonnan jälkeen kukin kokoontuu oman tuomarinsa luo koirineen ja odotetaan omaa vuoroa laukauksensietotestiin, jossa koirat sidotaan puihin ja omistaja jättää tämän vähintään 10 m päähän siirtyen tuomarin osoittamalle paikalle, kun laukaus on suoritettu, koiran voi hakea tuomarin luvalla ja laittaa autoon tai minne sitten odottamaan laittaakin. Jos koira hylätään laukauksensietotestissä, sen koesuoritus jää sillä kertaa siihen. Tässä kokeessa kaikki läpäisivät laukauksensietotestin. Sitten kunkin tuomarin ryhmän ensimmäsen jäljen opas, minä mukaan lukien, hakee keittiöltä tuomarinsa eväät sekä sorkan kaadoksi. Ottaa tuomarin kyytiinsä ja lähtee tekemänsä jäljen alkuun. Paikanpäällä opas vie kaadon jäljen kaatopaikalle, pirskotetaan päälle pari pisaraa verta ja tullaan tuomarin luo. Tuomarille pitää kertoa, jos jäljellä on sattunut jotain erityistä, mikä pitää ottaa huomioon jälkeä ajaessa. Sitten kun kaikki on valmista, niin lähdetään jäljestävän koiran kanssa jäljelle. Opastus meni hyvin ja pysyin merkatulla jäljellä. Vain pari kertaa tuomarin piti kysyä, mistä jälki menee, mutta silloinkin jäljestäväkoira löysi ilman palautusta takaisin jäljelle. Opas tuo jäljen päätteeksi kaadon pois ja seuraavan jäljen opas hakee sekä kaadon, tuomarin että tuomarin eväät seuraavalle omalle opastamalleen jäljelle. Ensimmäisen jäljen opas alkaa purkamaan opastamansa jäljen piilomerkinnät ja loput avomerkinnät pois, jos ehtii tässä välissä. Näin mennään koko 6hlö jälkiryhmä. Rontin jälki oli heti seuraavan jäljen jälkeen, joten päätin tulla purkamaan opastamani jäljen vasta Rontin jäljen jälkeen. Kun siirryttiin oman jäljen alkuun, alkoi olla jo aika lämmin ja laitoin koirille märkäloimet päälle. Otin myös Mimmin jaloittelemaan hetkeksi aikaa. Neiti oli ihan täpinöissään ja yritti joka välistä sukeltaa metsään, taisi raukka luulla pääsevänsä myös jäljelle. Mimmi on muutaman kerran päässyt jo treenaamaan jälkea ja hyvin jo tajunnut jäljen idean. Pitää varmaan ensivuonna kokeilla Mimminkin kanssa, jahka ollaan vähän treenattu enemmän. Rontti alkoi hiukan uikuttamaan, että pitäs päästä jo jäljestämään, mutta asettui kuitenkin varjoon odottamaan vuoroaan. Sitten pian jo opas ja tuomari saapuikin paikalle ja päästiin aloittamaan jälki. Ennen varsinaiselle jäljelle menoa tuomari halusi rapsuttaa Ronttia ja kertoi westin (yllättäin ;) ) olevan tälle ihan uusi tuttavuus jäljestyskoirana. Jälki oli 20h 20min vanha ja n 1000m pitkä. Tuomarina oli koko kokeen ylituomari Marko Saarni. Meidät ohjattiin alkumakaukselle ja meikä pönttö unohtaa napakasti ohjata ensimmäiset 10m ja päästin Rontin menemään liian vauhdilla heti alkuun. Sen takia Rontti aika pian joutuikin varmistelemaan missä taas mentiinkään... Alku 50m oli maastoltaan ihan ok, oli heinikkoa, johon hajut oli tarttunut hyvin kiinni ja Rontti jäljesti tosi reippaassa tahdissa ja varman oloisesti (reippaammin kuin koskaan ennen). Pian alun jälkeen maasto muuttui aivan kamalaksi kulkea, oli tiheää nuorta kuusikkoa, josta sai vuoroin puskea voimalla läpi ja vuoroin kontata suurimpien oksien ali, että pysyi koiran perässä, sitten tuli vastaan pari vuotta vanha hakkuu aukea, jossa oli n. itseni pituista kasvillisuutta maksimissaan, elikkä ei lainkaan varjostavia puita ja kasvillisuus oli älyttömän tiheää sekoitusta vadelmapuskaa, korkeaa heinää niiden alla olevaa risukkoa ja kannikkoa, itseni mittaista koivua ja ojia. Koiraa en nähnyt melkein ollenkaan koko tuon osuuden ajan, vaan vain n 2m liinaa joka kourassa oli vain mentävä ja luotettava, että kai se koira siellä jossain menee! Välillä kun Rontti pysähtyi eikä liina kulkenut eteenpäin, tuli hassu olo, että onko se koira edes siellä liinan päässä vai ei, joko joku söi sen tai pääsikö se irti ja sitten meno jatkui taas. Sitten tuli vastaan isompi oja johon meinasin jäädä saappaistani kiinni, kun Rontti päätti kahlata sitä muutaman metrin edestakaisin ennen ylitystä. Sitten tultiinkin vähän vanhempaan metsään hetkeksi jossa oli eka kulma, Rontti löysi kulman hienosti ja haisteli sen tarkasti, meno jatkui oikeaan suuntaan, mutta sitten alkoi jo ilmeisesti helle vaikuttaa pieneen mieheen, kun piti aina välillä tehdä pieniä ympyröitä vuoroin molemmin puolin jälkeä. Sitten tultiin takaisin siihen hakkuulle, jota mentiin ihan kohtalaisesti 2. kulmalle asti, jonka merkkasi hyvin ja jatkoi matkaa. Sitten pyörittiin taas vähän ja kun sieltä pöheiköstä päästiin oli vastassa avokalliota ja tuuli häiritsi Rontin työtä ja avoimella ollut pikkutien ylityskin teki vaikeaa. Tien jälkeen juuri ennen kaatoa Rontti lähti päättäväisesti sivuun, eikä palanut takaisin jäljelle vaikka yritin vähän tiukemminkin käskyttää. Siitä hukka ja palautus jäljelle. Jäljen saatua Rontti jatkoi kuin juna kaadolle asti, haisteli sen ja kääntyi odottamaan kiitosta. Kiitoksen jälkeen Rontti jäljesti vielä ulos metsästä jäljen tekijöiden jälkiä pitkit ja tielle päästyämme se köpöttely onnellisen oloisena mun vierellä tietäen tehneensä todella hienoa työtä. Tuomari harmitteli juuri ennen loppua tullutta hukkaa, mutta tokaisi Rontin kyllä osaavan käyttää erinomaisesti nenäänsä kun tuolta selvisi! Ihasteli myös tappijalan sitkeyttä jäljellä, kun välillä raukka sätki pidemmän aikaa paikallaan risukasan päällä liikkumatta yhtään eteenpäin. Itsellä oli kyllä silloin naurussa pitelemistä, oli aika huvittava näky! Mimmi olis varmaan jo alussa kattonu, et "Tonnekko muka pitäs mennä, kanna!" sen sijaan, että olisi puskenut viidakon läpi Rontin tavoin. Takaisin autolle päästyämme tarjosin Rontille vettä ja se sai syödä ison annoksen Cesaria, josta tuomari meille vähän vitsailikin, et ei onneksi sentään sitä wiskiä, jossa tuollainen myöskin komeilee pakkauksen päällä. Sitten Rontti sai märkäloimen takaisin päälleen ja siirryin purkamaan opastamaani jälkeä. Helteillä auton piti mukavasti viileänä parivuoteen lakana, jonka levitin koko auton päälle ja kiersin kaikki ikkunat auki. Jälkeä puratessa saikin soittaa parille tutulle ajankuluksi kuinka oma jälki meni, vaikkei tarkkaa tulosta vielä tiennytkään. Tulos tuli joka tapauksessa, joka on tosi hieno juttu! Ja kun opastukset ja oman koiran jäljestykset on ohi ja jälki purettu palataan taas majalle, ilmoitetaan jäljen olevan puretun ja voi asettua syömään, saunomaan, rupattelemaan ja odottamaan tuloksia jäljiltä. Kaikkien koirien tulokset ja jälkikertomukset lukee kukin tuomari ääneen aloittaen AVO0 tuloksista AVOn parhaaseen tulokseen, jonka jälkeen VOI0 tuloksista VOI-luokan parhaaseen. Tuomarikertomukset jäljiltä on yleensä aika hauskojakin kuunneltavia huumorintajuisilta tuomareilta Odysseuksen löytöretkistä mustikan syöntiin. Molemmat valkoiset otukset pääsivät ruokailukatoksen kulmalla olevaan puuhun kiinni seuraamaan meininkiä. Moni tuli kyselemään rodusta ja olivat hyvin kiinnostuneita sekä ihastuneita pieneen sitkeään ja söpöön lajitulokkaaseen. Otukset kyllä näyttivät parastaan hyvällä käytöksellään killittelemällä kiltisti tuolini vieressä josko yhtään herkkuja satelisi ja moikkailemalla iloisesti niitä tervehtivät ihmiset. Kunnes asettuivat sitten hetken päästä nukkumaan varjoon kaiken hälinän keskelle tyytyväisen näköisenä vierekkäin. Dubsin emäntäkin tokaisi, että kyllä niistä näkee, että ovat ennenkin olleet reissussa mukana, kun ottavat niin rennosti. 
Vähän ennen tuloksia keittiön emännät kantoivat vielä upean näköisen täytekakun pöytään. Sitä siinä sitten kahvin kanssa mutusteltiin kun palkintojen
jakoa aloiteltiin. Ennen arvostelun lukemista tuomari vielä kaikkien kuullen mainitsi tästä hänellekin uudesta ilmestyksestä MEJÄn parissa ja kertoi
olleen todella mielenkiintoista nähdä uuden rotuisen koiran jäljestämistä. Rontti petrasi ensimmäisestä kokeestaan 10:llä pisteellä saaden vahvan 2.palkinnnon
olleen kokeen 6. AVO luokan koirista. Enää neljä pistettä lisää petrattavaa, niin alkaa toivottavasti joskus VOI-luokka häämöttää.Palkintojen jaon jälkeen käänsimme auton nokan kohti kotia väsyneenä, mutta hyvin tyytyväisenä ja suunnitellen seuraavaa koetta. © Tiina Jaakkola 2008 © Kuvat: Tiina Jaakkola |