RotuRace 4.8.2007



Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ja melkein kesän ensimmäisenä hellepäivänä järjestettiin Hyvinkäällä järjestyksessään kolmas RotuRace -tapahtuma. Toisin kuin edellisvuosina, tällä kertaa oli RotuRaceen osallistuvien joukkueiden määrä päätetty rajoittaa 105 joukkueeseen. Tuo määrä tulikin jo hyvissä ajoin täyteen, joten allekirjoittanut pääsi mukaan varakoiran kanssa.

RotuRace on leikkimielinen ja vauhdikas ratajuoksukilpailu, johon voivat osallistua koirat rotuun katsomatta. Koirat juoksevat vieheen perässä joko omistajan juostessa mukana tai kannustaessa maalilinjalla. Käsin vedetty viehe tosin jäi muutamalle minikoiralle toiseksi, mutta eipä se näyttänyt koiran vauhtia haittaavan.

Minijoukkueita oli tänä vuonna mukaan ilmoittautunut 24 kappaletta. Kuten viime vuonnakin, mukaan oli ilmoittautunut kaksi westiejoukkuetta,

Tosi Blondit:
               

sekä Porkkanahännät:
               


Tosi Blondit -joukkue koostui neljästä uroksesta - Freddy, Kaapo, Ekku ja Veeti - sekä varalla olleesta Muumi-neidistä. Koirista Freddy ja Ekku ovat isä ja poika, joiden ensinäkemistä pääsi kuuntelemaan moni radan varrella ollut henkilö. Taisivat keskustella kumpi onkaan nopeampi radalla, ainakin jos jotain keskustelun ärtyisyydestä voisi päätellä. Siinä missä Tosi Blondien leirissä me omistajat istuskelimme kaukana toisistamme, johtuen uroksiemme puhelahjoista, toisessa leirissä, Porkkanahännissä, valtasi harmoninen rauhallisuus kun neidit Iitu, Taru ja Nilla ja nuori Paco-uros sulassa sovussa latailivat akkujaan itse kisaan.

Ensimmäisenä westiejoukkueista vuorossa oli Tosi Blondit. Freddy, Kaapo ja Ekku juoksivat näyttävästi kuumuudesta välittämättä vieheen perässä minkä pienistä töppöjaloistaan pääsivät, mutta Veeti näki jotain paljon mielenkiintoisempaa radan toisella puolella, joten lähettäjänä toiminut Sari Laurila pääsi spurttailemaan radalle. RotuRacessa joukkueen sijoitus koostuu kahden koiran juoksusta, nopeinta ja hitainta aikaa ei lasketa joukkueen sijoitukseen, vaan joukkueen aika koostuu kahden keskimmäisen koiran ajoista. Tosi Blondeissa ajan tekivät Kaapo ja Ekku. Joukkueen sijoitus oli minien 17.

Porkkanahännissä kaikki koirat juoksivat todella upeasti vieheen perässä ja lähettäjänä toiminut Kaarina Ostrow sai niellä hiekkapölyä, sen verran oli porkkanahännillä kiire vieheen perään. Ehkäpä ikimuistoisemman lähtöselvityksen tarjosi Taru, joka rimpuili Kaarinan otteessa sen verran että päätyi kuonolleen ennen kuin pääsi matkaan, mutta taisi Taru saada maasta jotain muutakin, nimittäin Tarun aika oli westeissä kaikkein nopein, 80 metrin matka taittui aikaan 10,34! Porkkanahäntien sijoitus mineissä oli 14, josta ajan tekivät Iitu ja Nilla.

Minisarjan joukkuetuloksien neljä kärkisijaa menivät terriereille. Ensimäiseksi juoksivat borderterrierit The Borders, toiseksi parsonrusselinterrierit Kukko ja kumikanat, kolmanneksi jälleen borderterrierit Border Guard ja neljänneksi ja erityisesti allekirjoittanutta ilahduttanut Cairnterrieri joukkue Kilttikansan kivikovat!

RotuRacessa palkittiin myös:

• Hauskin joukkuesuoritus, jonka vei midiluokan puleille Flying Mops
• Hauskin joukkuenimi, jonka vei miniluokan kääpiöbullterrierit Jättimarsujen paluu
• Kunniamaininnan nimi-kilpailussa sai dalmatialaisjoukkue WannabeGreyhounds
• Best Friendin erikoispalkinnon sai staffordshirenbullterrierijoukkue Katujyrät

Useahko RatuRaceen osallistunut joukkue oli myös panostanut joukkueensa pukeutumiseen. Miltäs kuullostaa mopsi leppäkertun kuosissa, borderterrierit narrin asuissa ja lancashire heeler intiaanina?

Mukavaa oli tavata uusia ja tutumpia naamoja, ensi vuonna uudestaan!

Westiekohtaiset tulokset:

1. Taru (Perhaps Pussycat Doll) 10,34

2. Freddy (Freddy) 10,39

3. Iitu (Gleizz Hullabaloo) 10,47

4. Nilla 10,53

5. Ekku (Taikalammen Golden Boy) 10,92

6. Paco (Lazydays Raspberry) 10,99

7. Kaapo (Kimikon Winter Sun) 11,58

8. Veeti (Sunny-Set Pedro) 26,18


Lisää tapahtumasta kuvien ja tuloksien kera Etelän greyhoud urheilijat ry:n sivuilta: www.egu.fi




© Kati Dahlström 2007
© Kuvat: Kati Dahlström & Kaarina ja Niko Ostrow